Uusi vuosi ja uusi järjestys. Viime vuoden loppu oli aikamoista haipakkaa ja paljoa ylimääräiseen ei jäänyt aikaa. Liekö nämä nyt sitten niitä elämän ruuhkavuosia vai mitä? Tällaiset olivat vuoden ensimmäiset kuulumiset. Toivon, että saan aikaiseksi kirjoittaa niitä kuulumisia tänä vuonna useamminkin. Viime vuonna kirjoitin ainoastaan 32 postausta, kun parhaimpana vuonna olen kirjoittanut 235 postausta. Josko tänä vuonna edes yhden viikossa.

Miksi liikkeelle näin hiljaa, vaikka virallisten liikuntasuositusten mukaan pitäisi liikkua tunti per päivä ja painoakin on pudotettavana kymmeniä kiloja? Uudet liikuntakengät, jeij.

Elämää yhden eläväisen ja yhden enkelin äitinä. Moikka, mä tulin taas kertomaan mun kuulumisia kun äiti lupas kirjottaa mun puolesta! Minäpä olen ruvennut syömään isojen ihmisten ruokaa! Tykkään kasvissoseesta, puurosta, maissinaksuista, muroista, NAM. Ja vedestä minä vasta tykkäänkin! Äiti laittaa sitä mulle nokkamukiin ja opin toissapäivänä juomaan siitä ihan itse.

Kahdelta serkultani löytyy samanikäiset pojat ja nämä kaksi pääsivät ripiltä kuun alkupuolelta. Pikkuisen vaikea uskoa, kun muistan miten näiden pienten poikien kanssa rakenneltiin legoja silloin kun olin itse rippikouluikäinen. Ja nyt ne muka pääsivät jo itse rippikoulusta! Kuinka vanha mä sitten olenkaan? Tarkoituksella tein erilaiset kortit, vaikka näissä tietysti samoja elementtejä onkin. Miesten kortit on aina vähän vaikeita kun ei viitsisi laittaa kukkia ja perho.

Oggi erano fiocchi ampi, larghi, simili a pezzi di cotone sfilacciato. Per me questa condizione atmosferica è un pò parte del mio compleanno, che è appena passato nel più delizioso dei modi grazie a Vic e grazie agli amici più cari.

Podcastissa on nyt aiheena kirjojen New York, etenkin New York City. Rakas aihe, rakas kaupunki, monia rakkaita kirjoja. Tärkeimmät vahvasti New Yorkiin liittämäni romaanikirjailijat ovat Michael Cunningham. Heidän lähes mutta eivät ihan kaikki teoksensa sijoittuvat New Yorkiin tai niissä ainakin käydään siellä tai muistellaan kaupunkia. Ja Blue in the Face.

Kirjojen ihanuudesta - ja joskus kamaluudestakin. Chick-lit-dekkari ei lähtökohtaisesti kuulosta sellaiselta kirjalta, johon ensimmäiseksi tarttuisin. Enkä luultavasti olisi tarttunut tähän Anniina Tarasovan. Vaikka kirjan tyylilaji arvelutti, Venäläisissä tilikirjoissa. Ensinnäkin minua ilahdutti se, että päähenkilö on ammatiltaan tilintarkastaja. Virkistävän erilaista! Miten minulle sitten kävi v.

Otava 2018, Otavan kirjasto. Never Mind 1992, Bad News 1992, Some Hope 1994. Hän näki saksanpaimenkoiran, takaa-ajajansa rantametsikössä, ja tunsi juoksevansa taas kahisevien keltaisen lehtien yli yhä pitemmin askelin. Kun koira lähestyi ja oli saamaisillaan hänet kiinni, hän alkoi tehdä yhteenlaskutoimituksia ääneen ja ponkaisi viime hetkellä ilmaan ja katseli pian.